Vuosikokouskuulumiset 31.3.2020

31.3.2020

Viialan teatterin vuosikokous pidettiin 31.3. poikkeuksellisesti etäyhteydellä. Täytyy sanoa, että taisimme tehdä ennätyksen  kokoukseen osallistujamäärässä.


Tässä päätettyjä asioita:

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2019:

Loppujen lopuksi viime vuosi meni taloudellisesti hyvin. Paransimme tulosta edellisestä vuodesta reilulla 7000 eurolla.

Viime vuonna katsojia kertyi pyöristäen noin 2000 maksanutta katsojaa. Teatterilla nähtii 3 esitystä: Elävän tarkoitus, Kolme iloista rosvoa sekä teetä vaikka väkisin sekä lasten demo-esitys.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2020:

Talousarvioon nostimme avustusten määrää edellisestä vuodesta. Tässä yhteydessä voi iloisesti kertoa, että saimme eilen tiedon Suomen Harrastajateatteriliiton kriisiavustuksesta (2000 euroa), johtuen koronaepidemian vaikutuksista.

Toimintasuunnitelma muuttui rajusti alkuperäisestä. Nyt keväälle suunniteltu Vadelmavenepakolainen siirtyi keväästä syksyyn. Syksyyn ajetellun esityksen vaihdoimme lasten näytelmäksi. Johtuen lähiaikojen muutoksista kevään 2021 esitys on vielä päättämättä, hallitus pohtii asiaa vielä kevään 2020 aikana.

Henkilövalinnat 2020

Puheenjohtaja: Arto Mantela

Hallituksen varsinaiset jäsenet: Hanna Koppanen, Teemu Polakovski (varapj.), Anne Myllymäki (siht.), Anniina Tapioharju, Anita Ruuskanen (hastonhoit.) ja Janne Petäjä

Hallituksen varajäsenet: Susanna Saarela, Manta Nieminen, Tiina Salonen, Jukka Ussa, Jenni Polakovski

Toiminnantarkastaja: Ulla Lehtinen ja varalla Lauri Lehtinen


Teatteri toivottaa kaikille jäsenilleen, oikein hyvää kevättä!