Kohti joulua - piparkakut

13.12.2021

Piparkakkujen valmistaminen kuuluu ensimmäisiin jouluvalmisteluihin ja usein ensimmäiset piparkakut paistetaan ensimmäisen adventin aikoihin. 

Piparkakuilla on suorastaan ruhtinaallinen perinne, sillä alunperin ristiretkeläiset toivat niitä Eurooppaan idäntuliaisina. Niitä alettiin valmistaa yleisesti Saksassa 1300-luvulla. Piparkakkuja käytettiin lääkkeenä moniin eri vaivoihin. Pippurilla maustettuja ja hunajalla makeutettuja mesileipiä valmistettiin erityisesti luostareissa. 

Myöhemmin 1600-luvulla piparkakkuperinne siirtyi Ruotsiin, josta se 1700-luvulla tuli myös Suomeen. Vasta 1900-luvulla piparkakkuja alettiin valmistaa myös kotikeittiöissä.

Piparkakkutaloja alettiin pystyttää 1920-luvulla. Niiden esikuvana on Grimmin Hannu ja Kerttu -sadun piparkakkutalo.