Kohti joulua - joulupuuro

Suomalainen perinteinen joulupuuro on kautta aikojen ollut kaura- tai ohraryynipuuro. 1800-luvulla Suomeen alettiin tuoda ulkomailta riisiä, mutta se oli kallista ruoka-ainetta ja vain rikkaat pystyivät ostamaan sitä. Eksoottista riisipuuroa pidettiin arvokkaampana kuin ohrapuuroa, ja tästä syystä riisipuuroa valmistettiin erityisesti juhlaruoaksi. Riisipuuroa tarjotaan edelleen jouluruokana, vaikka siitä tulikin 1900-luvulla arkiruokaa.

Nykyisin riisipuuron kiehtovuus joulupöydässä perustuu siihen piilotettuun manteliin. Tämä tapa on peräisin keskiajan Englannista, missä ylhäisöllä oli loppiaisena tapana piilottaa papu ohrapuuron joukkoon. Mantelin piillottaminen joulupuuroon omaksuttiin  Suomeen Ruotsista, mutta aluksi se esiintyi vain kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali.

Siirtomaatuotteet halpenivat 1880-luvun lopulla, kun höyrylaivojen yleistyminen pienensi kuljetuskustannuksia. Näin vaatimattomatkin taloudet saattoivat ostaa joulupöytään varojen mukaan manteleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja rusinoita. Tapa syödä jouluna rusina-, luumu- tai sekahedelmäkeittoa tuli vauraimpiin talonpoikaistalouksiin 1800-luvun lopulla.

Sekahedelmäkeitto yleistyi 1920- ja 1930-luvuilla kaikkien kansankerrosten joulupöytiin. Sotavuosina joulun jälkiruoat muuttuivat ankeimmiksi, mutta riisipuuro ja sekahedelmäkeitto palasivat jälleen 1950-luvulla. Pula-ajan lapset saivat pahimman ankeuden hellittäessä omenan tai appelsiinin, mikä oli monille ikimuistoinen lahja.