Akaa - tutustumisen arvoinen kaupunki

3.7.2021

Kuluvana kesänä Akaa on saanut uudistetun sataman ja sen palvelut. Tietenki uuttuutta kannattaa mainostaa ja saada sillä vetovoimaa tähän matkailukesään.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Akaassa on paljon nähtävää. Luulen, että edes kaikki akaalaiset eivät tiedä kaikkia kaupunkinsa kohteita. En lähde niitä nyt tähän listaamaan, mutta nostan jotakin esiin.

Keidas keskellä jylhää suomalaista metsää - Kaukolan Koti-Ateljee

Kaukola tarjoaa elämyksen etenkin taiteenystäville, sillä Seija Kinnarin töitä voi ihailla Kaukolan joka huoneessa. Parhaiten niitä voi ihailla kuitenkin isossa salissa kahvikupposen ääressä. Kaukolassa Seija ja Vesa järjestävät myös konsertteja ja kahvikutsuja sekä erilaisia yleisötapahtumia, kuten runoiltoja ja lapsille satupolkuja.

Tolvilan kartano

Tolvilan kartanon mailla on ollut asutusta jo kivikaudella ja osa alueesta on suojeltu muinaismuistolain perusteella. Tilan nimi on säilynyt samana jo keskiajalta alkaen, jolloin (vuonna 1465) maanomistajana tiedetään olleen Martti Tolvila -niminen henkilö.  Nykyään kartano on tunnettu lammastilana ja lammastuotteistaan. Makasiinin aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen.

Lastenvaunumuseo Mukelo

Pohjoismaiden ainoassa lastenvaunumuseossa Akaan Viialassa on lastenvaunuja kolmelta vuosisadalta, 1870-luvulta tälle vuosituhannelle asti. Museon miljöö on jo itsessään tunnelmallinen, sillä vaunut ovat esillä Viialan vanhimmassa talossa, 230-vuotiaassa Toorikan kartanon päärakennuksessa.

Kylmäkosken Wanha mylly

Kylmäkosken Wanha Mylly on merkittävä osa Kylmäkosken historiaa ja maisemaa. Nykyisin mylly on tapahtumakäytössä kesäaikaan.

Luttunen

Upea uimaranta Akaan Viialassa. Mikä onkaan upeampaa kuin ottaa aurinkoa mäntyjen rannalla tai isolla nurmialueella ja pulahtaa virkistävään veteen. Alueella erilaisia tapahtumia ja kesäkioski avoinna!

Arajärven uimaranta - kirkas puhdas vesi

Arajärven ranta on rauhaisa, kaukana liikenteen melusta oleva ranta, jossa on mukava viettää vaikka koko päivä! Vastarannalla kivikauden taideteos - laonnutvuori.

Pirunkellari - löydätkö tämän Akaasta!

Lähinnä L-kirjainta muodoltaan muistuttavaan luolaan johtaa kaksi erikokoista sisäänkäyntiä. Luolan pinta-ala on useita kymmeniä neliömetrejä ja luolan pohjalla on harvassa suuria kivenlohkareita. Luolassa on joitakin pienempiä sivukammioita.

Tässä oli vain muutamia nähtävyyksiä,  joita Akaan kaupunki tarjoaa. Ei pidä unohtaa erilaisia tapahtumia, jota järjestetään myös sataman ulkopuolella. Viialan ja Kylmäkosken taajamien tapahtumiin kannattaa tutustua! 
Myös Viialan teatteri on edelleen olemassa ja tänä kesänä vierailee 5 paikkakunnalla lähiympäristössä, tarjoten laulun riemua pulppuavan kesäilottelun. Lue lisää: www.heimestriimataan.com

Ilosta kesää kaikille!