Akaa - kulttuurista vetovoimaa

26.2.2021

Akaassa on kolme mielenkiintoista taajamaa - Kylmäkoski, Toijala ja Viiala. Jokaisessa taajamassa on oma ainutlaatuinen historiansa sekä kulttuurinsa. Tämän asian tiedostaminen ja hyödyntäminen luo kaupunkiimme elinvoimaa, vetovoimaa ja lumovoimaa.

Elinvoima kuvaa alueen kasvun osatekijöitä ja menestystä. Vetovoima kuvaa, kuinka houkutteleva ulkopuolisten näkökulmasta. Pitovoima liittyy sisäpuolisten – asukkaiden ja alueella toimivien – tyytyväisyyteen. Lumovoima taas on jotain erottuvaa ja ainutlaatuista, elämyksiä tai WAU-efektejä. Kulttuurin osuus saattaa jäädä epämääräiseksi, mutta se omalta osaltaan vaikuttaa veto- ja pitovoiman muodostumiseen ja lumovoiman syntymiseen.

Kulttuuri voi tarkoittaa asukkaalle viihtymisen ja harrastusten lisäksi työtä ja ansaintamahdollisuuksia. Kulttuuri osana arkea voi lisätä viihtymistä, hyvinvointia ja elämän mielekkyyttä. Toisaalta mitä kulttuurilla kussakin tilanteessa tarkoitetaan? Taiteen eri lajeja , tapahtumia vai kaikkea inhimillisen toiminnan ilmenemismuotoja ruokakulttuurista perinteisiin? Kulttuurin käsite on laaja ja tapauskohtainen korkeakulttuurista kahvilassa käymisen kulttuuriin. Tässä  kulttuurilla tarkoitan laajasti luovien alojen eri ilmenemismuotoja, tapahtumia ja kulttuuripalveluita.

Akaa tarvitsee organisaatioonsa kulttuurista vastaavan viranhaltijan sekä akaalaiset yhdistykset tukia kulttuuritekoihin! Kultturia tulee tarjota myös jokaisessa Akaan taajamassa, jotta kulttuuritoiminnan saavutettavauus olisi jokaiselle mahdollinen.

- Arto Mantela